Reissumme neljäs ajopäivä tarjosi mukavan leppoisan ajorupeaman lisäksi toki taas upeita maisemia, mutta päivän parhaiten mieleen jäänyt juttu taisi olla mutkatreenit Röldalin-hiihtokeskuksen serpentiineillä :) 5. päivän reitti kartalla Bergen --> Röldal: 210km / 4h: (klikkaa suurentaaksesi) Aamu alkoi jälleen kerran todella märissä tunnelmissa ja molempia kuskeja alkoi pänniä jatkuva sade ja vitkuttelimme starttia hieman katteettoman poutasääennusteen takia. Kahvilassa nautitun aamiaisen jälkeen ei kuitenkaan auttanut muu kuin kiskoa sadehaalari ylle ja mennä tarkistamaan olisiko pyörät vielä ehjänä parkissa kadunvarsipaikalla. Kurvailimme aluksi hieman väärään suuntaan ja päädyimme ajamaan samaa tylsää tunnelihelvettitietä (E16) kuin Bergeniin tullessammekin. Matka kuitenkin eteni nopeasti ja pian olimmekin jo Trengereidin tienoilla kääntymässä Hardangervegenille (FV7), joka lienee yksi niistä "must" teistä tällä seudulla? Jatkoimme tätä tietä aina Granviniin asti, josta sitten ylitimme Hardanger-vuonon siltaa pitkin, alempaa olisi päässyt myös lossilla yli, mutta olimme speksanneet reitin niin, että saisimme ajella tuota vuonon rantaa mahdollisimman paljon. Se kyllä kannatti, sillä upeeta baana oli kyllä tarjolla, vaikkakin vuonen reunaa seuraillut rinteeseen pengerretty tie olikin pinnaltaan märkä ja usein mutkan takana oli jäähallin kokoinen asuntoauto vaanimassa, niin mukavaa mutkapujottelua piisasi yllin kyllin. Vuonon toista puolta laskeuduimme sitten kohti Oddaa ja sieltä Röldaliin. Ennen Oddaa, Tyssedalissa olisi ollut patikointimahdollisuus Trolltunganille, mutta meillä ei oikein ollut retkeilyvarusteita moiseen hommaan, eikä aikaa ja energiaakaan. Hieman kyllä etukäteen pohdimme, pitäisikö tuolle patikkaretkelle lähteä, mutta ilmeisesti kesäkuussa ylängöillä on vielä lunta sen verran, että pitäisi melkein olla opas, joten homma kaatui oikeastaan sitten viimeistään siihen. Enkä kyllä keksi, miten olisin saanut tarvittavat releet pyörän kyytiin pakattua. Yksi ehkä koko reissun pysäyttävimmistä paikoista, tai ainakin komein vesiputous oli Oddan lähellä sijainnut Låtefoss, jonka "alta" meni tie vanhaa kivisiltaa pitkin. Tässä tuli muutamat kuvat ja videopätkät otettua ja putousta ihasteltua. Mielettömän hieno paikka! Ehkä nyt alkukesästä varsinkin, kun ylängöiltä suli kovaa vauhtia lunta ja putousta pitkin vyöryi hyvin massiiviset vesimassat. En tiedä rauhoittuuko putous hieman loppukesää kohden, mutta näin voisi ehkä arvella? Låtefoss: Oikeastaan koko päivän ajelimme sateessa tai vähintään märällä alustalla, joten eteneminen oli aika rauhallista. Tosin tällä reissulla oppi kyllä ajamaan märällä asfaltilla hieman vähemmän stressaten, sillä tuntui ettei se pito ihan niin huono ole, kuin sitä monasti kuvittelee. Sadehaalari ja sadehanskat kädessä ajaminenkin oli kohtuu mukavaa, sillä mies pysyi kyllä ihan kuivana ja kylmäkään ei tullut. Lämmitettäviä grippejä aloin kyllä ajoittain haikailemaan, ne voisivat olla ihan kätevät. Röldalissa, tai oikeastaan Röldalin laskettelukeskuksessa meitä odotti reissun edullisin majoitus. Tällä kertaa hinta kompensoi myös turhankin hyvin myös laadun kanssa: paikka haisi umpihomeiselta, oli aika karseassa kunnossa kaikinpuolin ja rinteeseen pienen töyrään päälle rakennettuna pikkuisen melkein hirvitti pysyykö koko tönö varmasti vielä paikoillaan. Paikalle oli kuitenkin löytänyt aika moni muukin motoristi, eli ilmeisesti halpa hinta houkuttaa ja/tai alueella ei oikein muita vaihtoehtoja ole... ...jota on kyllä hieman vaikea uskoa, koska laskettelukeskuksen läheisyydessä oli n.100 mökkiä, mielestäni myös hotelli ja alempana laaksossa ehkä joku leirintäaluekkin, ellei jopa useampi. Mökit eivät välttämättä ole kesällä vuokrattavissa tai hotelli auki, mutta jos tuonne seudulle majoittuu, niin kannattaa kyllä valita leirintäalue tai mikä muu tahansa tämän "13€/yö" majoituksen sijaan. Koska emme jaksaneet kökkiä sisällä majoituksessamme, niin päädyimme heivaamaan turhat painolastit pyöristämme ja "tykittelemään" laakson serpentiinitietä ylös ja alas. Tie huipentui alhalla täydet 360 astetta tehneeseen (pimeään ja märkään) tunneliin, joka aiheutti hieman ohjelmaa ensimmäisen kerran sinne aurinkolasit päässäni ajettuani. Katsoin että "vain" n.600m pitkä tunneli edessä, joten selvinnen aurinkolasit päässäni tunnelista läpi. En tajunnut sitten katsoa navia, josta olisi voinnut todeta että tunneli tekee täyden silmukan. Siinä sitten kun ajoin tunneliin, ihmettelin että onpa pitkä kaarros ja alkoi pikkuisen olemaan liian pimeääkin. Iski pieni paniikki ja aloin kiireesti nykimään arskoja naamalta. Tunnelin jälkeen tuli kyllä vähän kiroiltua ja sadateltua itseään, sillä kyllä tässä vaiheessa reissua oli jo tunnelikilsoja sen verran paljon takana, että olisi pitänyt tajuta ottaa arskat nöyrästi pois silmiltä jo ennen tunnelia, sillä tunneleista ei oikein ikinä pystynyt etukäteen tietämään, kuinka hyvä valaistus ja kuinka näkyvät ajoratamaalaukset niissä kulloinkin oli. Vedimme myös yhdessä mutkassa pienet ajoharjoittelusessiot videokuvaillen kaarreajotaitojamme. Näiden "taitojen" ihastelu iltapalalla tarjosi kyllä hyvät naurut: touhu näytti aivan surekalta ja vauhti ihan olemattomalta :) Varsinkin Bonnevillella mutkien kurvailu näytti aivan joltain hidastetulta filmiltä: pyörä lähestyi aika rauhassa mutkaa, hiljensi vielä entisetään vauhtia, ajoi mutkan melkein pystyssä läpi ja "kiihdytti" rauhalliseen tahtiin mutkasta ulos. Jännä kyllä miten ajaessa siellä kypärän sisällä tuntui siltä että vauhtia on vaikka kuinka ja mutkassakin mentiin mielestäni jo melkein kyljellään polven hipoessa maata, mutta todellisuudessa vauhti oli hyvin maltillista ja pyörä mutkassakin melkein pystyssä. Lisäksi mutkasta ulos "ampaisu" näytti myös hyvinkin maltilliselta ja tasaiselta kiihdyttämiseltä, eikä etupyörä ollut missään vaiheessa laittomasti keventyä. Hyvä puoli tässä oli, että liikennesääntöjä ja nopeusrajoitusta tuskin tulimme rikkoneeksi ;) Mutkatreenien ja majatalon sortumavaarassa olleella terassilla nautitun pussikaljan jälkeen siirryimme sisätiloihin iltapalalle. Meidän yllätykseksemme mutka-ajotreeniemme aikana oli majataloon saapunut aika monta muutakin majoittujaa, joista vielä suurin osa moottoripyörällä. Pian selvisikin, että samassa (kuppasessa) majatalossa majoittui myös suomalainen "Gixxer-naisoletettu" (vai miten se on nykyään onkaan poliittisesti korrektia ilmaista?) , jonka kanssa tuli sitten turistua moottoripyöräilymatkailusta iltapalaa nauttiessa. Hän oli meitä huomattavasti kokeneempi touraaja, joka oli kiertänyt Eurooppaa ja Norjaa useita kertoja ja olikin erittäin mielenkiintoista kuunnella reissutarinoita hänen solo-matkoistaan. Häneltä saimme myös hyviä vinkkejä seuraavan päivämme ajoreittiä koskien, sillä hän oli juuri saapunut Oslon/Drammenin suunnasta Röldaliin, jonne me siis olimme seuraavana päivänä matkalla. Telkkarista tuli samalla katseltua Man-saaren TT-ajoja, joten olo oli kuin oikeallakin moottoripyöräilijällä. :) Nukuin yöni hieman huonosti, koska olin täysin varma että sängyssä ryömii satoja luteita, punkkeja ja mitä lie ilkeitä toukkia ja kopperomme ilma tuntui myös myrkylliseltä hengitettäväksi. Aamulla herätessäni olin erittäin helpottunut, kun kaikki raajani olivatkin yllätyksekseni vielä tallella, eikä homeitiöiden saastuttamat keuhkonikaan olleet yön aikana pettäneet. Pakkasimme kamat ja lähdimme matkaan kohti Drammenia. Edessä olisi siten reissumme vihonviimeiset vähänkään mielenkiintoiset ajo-osuudet, mutta tästä huolimatta alkoi olla jo vähän koti-ikävä ja ihan jatkuva sadekamojen ja varsinkin märkien hanskojen kanssa jatkuva tappeleminen alkoi jo pahasti kyllästyttämään...
0 Comments
Neljänneksi päiväksi oli suunniteltu pikkuisen pidempi ajourakka: Oldenista Bergeniin. Tälle pätkälle mahtui todella hienoja teitä ja maisemia, kuten vuorien ja ylänköjen ylitystä, kivoja vuoristosolia vesiputouksineen, iloisia yllätyslampaita sekä melkein sydänkohtauksen aiheuttanu poliisiratsia... 4. päivän reitti kartalla Olden --> Aurlandsfjellet --> Bergen: 400km / 6h Starttasimme täynnä tarmoa ja ajokamat melkein kuivuneina Oldenista mökissä nautitun aamiaisen ja nopean siivouspalvelun jälkeen. Aluksi edessä oli mukavaa mutkabaanaa vuorenrinnettä ylös ja sitten ylängöltä alaspäin johonkin vuorten välissä sijaitseesseen pikkukylään. Kylään, johon ei taatusti aurinko paistanut koskaan. Alkumatkalle sattui pari pikku päivän piristystä: ensiksi ohjelmaa aiheuttivat mutkan takaa kimppuun hyökänneet verenhimoiset lampaat (vai miksi muuten ne hyppisivät viattoman motoristin eteen?)! Lampaista selvittyämme ei mennyt montaakaan kilometriä, kun seuraavan sydärin aiheutti keskellä tietä seissyt sinivuokko, joka viittoi parkkiin tien varteen... ...meidän onneksi kysessä oli kuitenkin vain puhallutusratsia, eikä nopeusvalvonta. Mutkia ylöspäin kanttaillessa ei välttämättä koko aikaa voinnut pitää katsetta tiukasti nopeusmittarissa, joten pieni pelko oli TAHATTOMASTA nopeusrajoituksen ylityksestä. Nopeasti kuitenkin selvisi pitstopin syy, kun pollari tarjosi pilliä suuhun. Molemmat pääsimme siis puhaltamaan ja sen jälkeen jatkamaan matkaamme ilman passien luovutusta ja siirtymistä Norjan valtionhotelliin :) Lampaiden ja puhallutuksen jälkeen matka jatkui hieman rauhallisemmin kohti Kaupangeria ja pikku retkemme ensimmäistä lauttaylitystä. Tämä lauttamatka oli itseasiassa ainoa laatuaan koko reissulla, jos ei siis Viikkarin kyytiä Turusta Tukholmaan ja toisinpäin lasketa mukaan. Lauttamatkan jälkeen suunnistimme Italiaisten Ducati-tiimiläisten kanssa kohti Aurlandsvegeniä tai Aurlandsfjelletin vuoristotietä. Olimme muutentörmänneet samaan Ducati-porukkaan jo Dalsnibballa ja muutaman kerran sen jälkeen, sinänsä ei tullut hirveästi veljeiltyä kerettiläisillä pyörillä ajaneiden herrojen kanssa, mutta aina taidettiin morjenstaa kun törmättiin. Lautan jälkeen vaihtoehtoina oli siis ajaa vanhaa vuoristotietä vuoren yli, tai sitten "maailman pisintä" tunnelia pitkin vuoren läpi. Tuo vuoren ylitys on aika suosittu nähtävyys ja tottakai mekin sinne hinguimme. Tunnelit on muutenkin aika tylsiä, saati sitten n.25km pitkä tunneli, joten valinta ei tosiaan ollut vaikea. Muistelin muuten, että Mont Blancin tunnelia Chamonix:sta Italian Courmayeriin mainostettaisiin maailman tai Euroopan pisimpänä, mutta jälkikäteen Wikipedista tarkistettuani voin todeta Norskien vieneen voiton n.10km selkeällä edulla. Aurlandsfjellet Björgavegen / FV243 tms. mikälie nyt olikaan, oli kyllä yksi koko reissun kohokohdista: aluksi tie nousee ylöspäin kapeana lähes hylätyn näköisenä "kärrypolkuna" ja maisema muuttuu koko ajan karummaksi ja ilma kylmemmäksi matkan edetessä. Tässä vaiheessa "Team Ducati" kurvaili takanamme, meillä molemmilla tiimeillä oli hieman vaikeuksia löytää lautan jälkeen tämän vuorenylitystien alkuun, joten saavuimme tielle nätissä possujunassa. Kohteliaina miehinä päästimme kisakireisiin nahkapukuihin sonnustautuneet motoristiveljemme ohitsemme, kun kuvittelimme heidän haluavan tykittää hirveää vauhtia, mutta loppupeleissä heidän etenemisensä olikin nahkapuvun kireyden perusteella ennustettua huomattavasti rauhallisempaa ja siirryimem takaisin vetohommiin hieman myöhemmin. Mitä ylemmäs saavuimme, sitä karummaksi luonto muuttui: puut katosivat vähitellen ja ilma viileni selkeästi ja lopulta alkoi tien vierellä olemaan lunta yhä korkeammissa kinoksissa. Tien korkeimmilla osuuksilla ei varmaan montaa lämpöasteita ollut ja teiden vierillä oli tosiaan metrien korkuiset lumikinokset. Tien vieressä näkyi jäässä olevia lampia, joiden vesi kimmelsi lumen alta aivan kirkkaan turkoosin sinisenä. Tässä vaiheessa taisi aurinkokin pikkuisen pilkistellä ja olo oli kuin olisi ollut ylittämässä jäätikköä moottoripyörällä, aivan mahtavaa! Taas oli vaan hanskat kosteina ja sormet jäässä, eikä koko ajan jaksanut pysähdellä napsimaan selfieitä. Lopulta tie taittui alaspäin ja maisema alkoi taas vihertyä pikkuhijaa. Alaspäin mennessä meitä taas tervehti suloinen lammasperhe mutkan takaa iloisesti tielle pomppien, ihanaa! Mutkittelimme alas Aurlandsvangeniin ja söimme jossain paikallisessa raakakakkukahvilassa pienet, mutta hyvin trendikkäät ja varmasti terveelliset välipalat. Tästä eteenpäin matka jatkui E16:sta pitkin ja olikohan niin, että viimeistään Vossevangenin tienoilla matkanteko muuttui aika tylsäksi ja puuduttavaksi suorittamiseksi. Mitä lähemmäs Bergeniä pääsimme, sen enemmän väsytti ja sen tylsempää baanaa oli tarjolla. Tuhat pidempää ja lyhyempää tunnelia ja lopulta vielä pienimuotoinen navigointioperaatio Bergenin keskustassa hostelllin löytämiseksi. Yövyimme siis tällä kertaa hostellissa nimeltä Marken Gesthus, joka oli itseasiassa aika hyvä ja kohtuu hintainenkin. Hostellin pihalla oli muuten aika "mielenkiintoinen" pyörä parkissa: Bergen oli oikein sympaattinen ja vilkas kaupunki, kävimme syömässä Fish 'n Chipsit ja maistelemassa muutamat paikalliset oluet, sitten takaisin hostellille latailemaan seuraavan päivän koitosta varten. Tässä vaiheessa alkoi jotenkin pikkuisen masentaa, kun hiipi pelko persuksiin että parhaat ja mielenkiintoisimmat ajopätkät alkaisivat olla jo kohta takanapäin ja tästä eteenpän matka olisi sitten kotia kohti. Slidehowssa muutamia kuvia tuolta neljänneltä ajopäivältä: Kolmannen reissupäivän piti olla jonkin sortin "välipäivä". Etukäteissuunnitelma oli, että kävisimme vain Strynissä ja kurkkaamassa kesälaskettelukeskusta. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat taas hieman... |
#HÄSHTÄGS#freedom Arkisto
December 2017
|