Nightsterissa oli ostaessani kiinni aika mielenkiintoiset äänenvaimentimet: National Cyclesin valmistamat Peacemakers -äänenvaimentimet, joiden erikoisuus on sähkömoottorilla ohjautuvat läpät, joilla on mahdollista säätä äänet joko hiljemmalle tai kovemmalle. Paketti on aika yksinkertainen: tankoon tulee pieni keinukytkin, josta voi päättää kummassa asetuksessa läpät on (auki/kiinni) ja sitten runkoputkeen tulee pienehkö pötkylä, eli sähkömoottori joka ohjaa läppiä ja tietysti sitten itse äänenvaimentimet, joihin menee kaapelit sähkömoottorilta. Putkissa on kyllä ideaa ja ne toimivat myös käytännössä. Tyhjäkäynnillä ero ei ehkä ole niin kovinkaan huomattava, mutta ajaessa eron kyllä huomasi selkeästi. Itselleni tuntui kuitenkin tuo hiljaisempi asetus olevan enemmän mieleen, joten päädyin lopulta siihen, että vaihdan originaalipöntöt pyörään ja myyn Peacemakerit eteenpäin. En myöskään ole kovinkaan hurja "outlaw bikeri", joten myös puuttuvat e-hyväksynnät vaikuttivat päätökseen. Virkavallan into e-merkintöjä kohtaan on käsittääkseni ainakin hieman kasvanut, joten alkuperäisillä pöntöillä vältän sitten myös riskin joutua kilpienhakukierrokselle katsastuskonttorille.
0 Comments
Mitään suurempaa ei ole pyörälle tosiaan tarkoitus tehdä, mutta pientä säätöä ja laittoa ja kiinapartsien ripustelua olisi kuitenkin tässä talven aikana tarkoitus tehdä. Työlistalla on ainakin nyt seuraavat:
Sissybar on aina törkeä ja sopii hyvin vielä hankintalistalla olevan ulvova susi -poncon kanssa, joten sellainen oli pakko hommata. Ebaysta löytyi "Burly":n nätin näköinen ja sopivan simppeli sissy viidellä kybällä ja parissa viikossa Posti kiikutti melkein toleransseisssa olevan kromihäkkyrän kotiovelle. Vielä en ole sitä kuitenkaan pyörään jaksanut alkaa ruuvailemaan, mutta pikaisen tarkastelun perusteella se on ihan asennattavissa. Pyörässä on jo valmiina pikkuinen tarakka (lisää siis enää vain harakka!), joten tuon sissyn kun vielä lisää, niin reissukassin köyttäminen kyytiin on varmaan kohtuu iisiä. (?) "Burlyn" Sissy: (linkin takaa lisää tietoa häkkyrästä: http://powersports-blog.denniskirk.com/6065/harley-davidson/sissy-burly-sissy-bar/) 12V outputin haluaan pyörään sitä varten, että välillä on kiva käyttää puhelinta navina ja parilla reissulla on puhelinta/kameraa tullut latailtua pyörästä. Joku kilke siis piti tähän tarkoitukseen saada ja valitsin jonkinmoisen halpispalikan ebaystä (<-- linkki). Tilasin kromisen. Varmaan ihan paska, mut niin oli edellinenkin ja hyvin toimi! Kesti jopa vesisateet. Tässä on vielä lisäominaisuuten kello (joka toimii toivottavasti edes kesään asti), joten ei tarvitse pitää pyörän mittarissa kelloa päällä, vaan voi kattella mittarista trippiä ja usbissta sit kelloa. Ranteesta kellon katsominen on ajaessa yleensä turhan hankalaa. En vielä tiedä, mihin tuon nyt sitten saan pyörässä kiinni, mutta eiköhän tuolle joku paikka löydy. Ehkä isoin ongelma kuitenkin on tuo lipsuva ape, jonka kiinnitykseen olen lunttaillut neuvoja pitkin nettiä. Kyseessä on aika yleinen ongelma korkeammilla tangoilla ajavien keskuudessa ja ainakin seuraavia metodeja on stabiloimiseen käytetty:
No, ihan ensiksi pitää hakea hyvä kuusiokolo-pää ja pitkähkö insertti räikän ja pään väliin, että kiristäminen onnistuu tankkia naarmuttamatta. Tämä on kuitenkin ehdottomasti tärkeimpiä juttuja saada kondikseen ennen kesää, sillä syksyllä töyssyyn ajaessani kääntyi tanko snadisti syliini päin. Vaikuttaa aika hazardilta. |
#HÄSHTÄGS#freedom Arkisto
December 2017
|